KAVIn aluesarja: SID & NANCY (1986)

27.10. ma 18

Amerikkalaisten nuoriso- ja alakulttuurien erikoistuntijana Alex Cox osallistui joidenkin riippumattomien pikkuelokuvien (mm. Hollywoodin syntiset yöt, 1983) tuotantoon, ennen kuin herätti huomiota esikoisohjauksellaan Repo Man (1984). Se oli yhteiskunnallinen satiiri eräänlaisen tieteistarinan kehyksissä, kiinnostavimpana piirteenä Coxin taito liikkua luontevasti porvarillisesta arvomaailmasta vieraantuneiden ja sille vaihtoehtoa etsivien punkkareiden parissa.

Toisessa ohjaustyössään Sid & Nancy Cox sukeltaa punk-rockin kiihkeisiin nousuvuosiin 1970-luvun jälkipuoliskolle ja kaivautuu yhä syvemmälle länsimaisen järjestelmän lainsuojattomiksi ajautuneiden nuorten epätoivoon. Hän tiivistää kaikkea sovinnaisuutta vastaan kapinoivan punkin selviytymismahdollisuudet huumeiseen, ennalta tuomittuun rakkaustarinaan. Sid & Nancy pohjautuu todellisiin tapahtumiin, vaikka aiheen dokumentaarisuus ei millään tasolla olekaan kiinnostanut ohjaajaa. Sid Vicious oli englantilaisen Sex Pistols -yhtyeen bassokitaristi, punkin nihilistisen anarkian sisäistänyt haistattelija, joka ei kestänyt ristiriitaista todellisuutta eikä tyttöystävänsä Nancy Spungenin vangitsevaa rakkautta. Sid vietti hurjan, lyhyen elämän, jonka huumeet kuluttivat loppuun ennen aikojaan. Hänet löydettiin tajuttomana ja pidätettiin newyorkilaisesta hotellihuoneesta, jossa Nancy virui kuoliaaksi puukotettuna. Päästyään vapaaksi takuita vastaan ja odottaessaan oikeudenkäyntiä Sid menehtyi itse heroiinin yliannostukseen helmikuussa 1979.

Sid Viciousin tähdenlennossa toistuivat samat tunnusmerkit kuin esimerkiksi Frances Farmerin, Billie Holidayn tai Lenny Brucen elämänkaarissa, joissa virallisen viihteen valheellisuutta uhannut vastakulttuuri murskautui riiston ja kuuluisuuden aiheuttamissa paineissa. Sen sijaan Cox ei juuri puutu Sidin itsetuhon taustakytkentöihin, nuorisotyöttömyydestä kasvavan protestin yhteentörmäykseen kaupallisen menestyksen edellyttämän uraputken kanssa.

“Vaikka monet torjuvat ajatuksen rakkaustarinasta näiden kahden vastenmielisen näköisen ihmisen välillä, kyseessä on todellakin rakkaustarina… Elokuva ei ole Sex Pistolsin tarina, joka toteutui jo erittäin hyvin elokuvassa The Great Rock’n’Roll Swindle. Tämä on Sidin ja Nancyn tarina.” (Cox)

Todelliset punkit kieltäytyivät pelaamasta sääntöjen mukaan: tässä piili punk-liikkeen nihilistinen voima ja syy siihen, miksi Viciousista eikä hillitymmästä ja laskelmoivammasta Johnny Rottenista tuli sen keulakuva. Cox kuitenkin kuvaa Viciousin heroiinin orjuuttamana häviäjänä, luonnonlapsena, joka aina tulisi olemaan myötäsyntyisen kykenemätön sopeutumaan yhteiskuntaan. Jos vertaa keskenään Gary Oldmanin tulkintaa Sid Viciousista esittämässä kappaleita “My Way” ja “Somethin’ Else” sekä samaa tavaraa aitona esityksenä elokuvassa The Great Rock’n’Roll Swindle, paljastuu että alkuperäiset esitykset ovat paljon vähemmän naiiveja kuten myös pystyvämpiä toteuttamaan laulujen filosofiaa.

Coxin elokuvan ensimmäinen puolisko kattaa suunnilleen saman maaperän kuin The Great Rock’n’Roll Swindle ja onnistuu vangitsemaan jotakin siitä kaikelle haistattelun ja työväenluokkaisen herttaisuuden sekoituksesta, joka oli punkin kultakauden perusviehätys. Sen jälkeen kun Sex Pistols on hajonnut ja Sid ja Nancy pääsevät Chelsea-hotelliin, elokuva muuttuu sarjaksi huume-elokuvien klisheitä ja pariskunnan vuorottelevia hellyydenpuuskia ja välienselvittelyjä, jotka tuskin vakuuttavat oletetun ylitsevuotavan amour fou’n kuvauksena, vaikka muutamat yksittäiset tuokiot ovatkin puhuvia, kuten Nancyn ilmestyminen Sidin luo kun tämä katsoo televisiosta kauhuelokuvaa The Night of the Living Dead.
– Kim Newmanin (Monthly Film Bulletin, July 1986) ja Tapani Maskulan (1986) mukaan

USA / Iso-Britannia 1986. Tuotantoyhtiöt: Zenith/Initial Pictures. Tuottaja: Eric Fellner. Ohjaus: Alex Cox. Käsikirjoitus: Alex Cox, Abbe Wool. Kuvaus: Roger Deakins. Lavastus: Andrew McAlpine, J. Rae Fox, Lynda Burbank, Caroline Hanania. Leikkaus: David Martin. Musiikki: Joe Strummer, The Pogues, Pray for Rain. Laulut: “Off the Boat”, “Chinese Choppers”, “Burning Room”, “Garbage Kills”, “Ambient Drone” (Dan Wul – es. Pray for Rain), “Junk”, “All in Junk”, “A Paris”, “A Needle for Paddy Garcia” (Jem Finer), “Haunted”, “Hot Dogs with Everything”, “Glued Up and Speeding” (Shane MacGowan — es. The Pogues), “Love Kills”, “Dum Dum Club” (Joe Strummer), “She Never Took No for an Answer” (John Cale, Larry Sloman — John Cale) “Oh Bondage Up Yours” (Poly Styrene — Sallie Anne Field, Glen Matlock, Dave Mclntosh, John Hoare), “Up Town Top Ranking” (Thompson, Gibbs, Ellis, Forrest, Reid — Althea and Donna), “I Wanna Job” (Miguel Sandoval), “I’m Not Your Stepping Stone” (Boyce, Hart), “God Save the Queen”, “Anarchy in the U.K.”, “No Feelings” (Jones, Matlock, Rotten), “Holidays in the Sun” (Jones, Cook, Vicious, Rotten), “Pretty Vacant”, “Problems” (Jones, Matlock, Cook, Rotten — Andrew Schofield, Glen Matlock, Dave Mclntosh, James Stevenson), “Paranoid” (lommi, Butler, Wood, Osbourne — Black Sabbath), “Love Kills” (Clarke, Morris, Hetson, Schloss — Circle Jerks), “Toe Kisser” (The Dynamiters), “Good Rockin’ Tonite” (Roy Brown – Link Wray), “Two Bullets” (The Palaminos – Pearl Harbour and the Palaminos), “Test Card Dance” (Trevor Bastow), “My Way” (Jacques Revoux, Claude François — Gary Oldman, Glen Matlock, Dave Mclntosh, John Hoare), “Somethin’ Else” (Eddie Cochran, Sharon Sheeley), “I Wanna Be Your Dog” (Iggy Pop, Stooges — Gary Oldman, Glen Matlock, Dave Mclntosh, James Stevenson), “Crying on 23rd” (The Soothsayers), “Get Down Tonight” (H.W. Casey, R. Finch – K.C. and the Sunshine Band), “Moonlight Sonata” (Ludwig van Beethoven). Pääosissa: Gary Oldman (Sid Vicious), Chloe Webb (Nancy Spungen), David Hayman (Malcolm), Debby Bishop (Phoebe), Andrew Schofield (Johnny Rotten), Xander Berkeley (Bowery Snax), Perry Benson (Paul), Tony London (Steve), Biff Yager (Etsivä), Courtney Love (Gretchen), Anne Lambton (Linda), Kathy Burke (Brenda Windzor), Sara Sugarman (Abby), Mark Monero (Jah Clive), Michèle Winstanley (Olive McBollocks), Andy Bradford (Dick Bent), Pete Lee-Wilson (Duke Bowman), Graham Fletcher-Cook (Wally), Victoria Harwood (Hermione), Jude Alderson (Äiti Vicious), James Snell (Edward), Tricia Bartholome (Mary Jane), Jeanne McCarthy (Trell), John Snyder (Vito), Bruce J. Magrane (Andy). Helsingin ensiesitys: 29.8.1986 Forum 2, Forum 3 – maahantuoja: VCM Finland – VET 93912 – K18 – 3120 m / 114 min