Tulossa: HAMNET
30.1. alkaen
6.1.-19.2. esitysajat tarkentuvat myöhemmin
Oscar-palkitun ohjaaja Chloé Zhaon uusin elokuva häikäisee yhtä lailla inhimillisellä voimalla kuin myös visuaalisella toteutuksellaaan. Se on 1500-luvulle sijoittuva tarina rakkaudesta ja menetyksestä, joka inspiroi William Shakespearen ajattoman mestariteoksen, Hamletin, luomisessa.
Maggie O’Farrellin palkittuun romaaniin pohjaavan Hamnetin päähenkilö ei silti niinkään ole tarinankertoja, länsimaisen näyttämötaiteen ja kirjallisuuden keskeinen nero -tai edes hänen lapsensa, joka antaa elokuvalle sen nimen.
”Hamnet kuuluu Agnesille, Shakespearen huomaavaiselle vaimolle, jota näyttelee kiehtova Jessie Buckley, jonka lämmössä koko elokuva kylpee.” (TIFF)
Hamnetin festivaalikierros ja elokuvalevitys eri maissa alkoi vuoden 2025 loppupuolella. Se on ehtinyt saada jo ison määrän elokuva-alan kansainvälisiä palkintoja. Se voitti mm. Toronto International Film Festivalin (TIFF) yleisöpalkinnon, jota pidetään festivaalin arvostetuimpaa palkintona, ja on palkittu moninkertaisesti sekä Critics Choice että Golden Globe-palkintojen jaossa tammikuussa 2026, mm. paras naispääosa/Critics Choice, paras elokuva/ Golden Globe.
Iso-Britannia – Yhdysvallat 2025 • draama • 125 min • K12 • kieli: englanti • tekstitys: suomi
Ohjaus: Chloé Zhao • Pääosissa: Jessie Buckley, Paul Mescal, Joe Alwyn, Emily Watson, David Wilmot, Jacobi Jupe, Olivia Lynes, Freya Hannan-Mills, Bodhi Rae Breathnach